keskiviikko 14. elokuuta 2013

Syksy tule jo

Pidän ruskasta, viileästä sekä pimeästä ajasta ja olenkin hyvin iloinen syksyn taas saapuessa pikkuhiljaa tänne! Siitäpä innostuneena tämmöistä lookkia~
Paidan löysinkin vasta One Waysta, ihan loistavan värinen!

Tästä ja ensiviikosta onkin luvassa kunnon menoviikkoja, tälläviikolla korttelihaipakka ja animeseminaari! Ensiviikolla taas taiteidenyö ja ilmakitaran mm-kisat! Niistä kenties ensikerralla.
Tilasin myös Traconin rannekkeeni! Syyskuussa kutsuu siis Tampere :,).

Ainolassakin tuli käytyä kuvaamassa ruusuja ja niitähän kertyi sadoittain mutta tarjotaan niistä yksi tännekkin.

Ehkä Ainolan isoin ruusu!
Kuulumisiin~
•janjan•

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Kuopio seikkailuja 13.-14.7. osa 2/2

Jep toinen postaus kaikesta muusta Kuopiossa tapahtuneesta!
Kerrottakoon matkasta että lähdimme tosiaan lauantai aamutuimaan Mankan kanssa kohti rautatieasemaa puolikuolleina ja sitä hehkeämpinä saavuimme yhdeksitoista Kuopioon jossa kamojamme aseman säilöön tunkiessa Mankka sai kunnon herätyksen, kun tajusi ysi tohtoria cossaavan henkilön laittamassa kamojaan sinne meidän viereseen kaappiin. 
Asemalta porukkaan liittyi myös Sasse joka johdatteli meidät kunniakkaasti mäkkäriin 
ostamaan nugetteja ja euronjuustoja, laatua laatua! 

Conipaikka oli sinänsä jees, kaikki oli yhdessä rakennuksessa ja ulkona oli tilaa viipotella puistikoissa. Ensiksi vain tuntui ihan hirmusen sokkeloiselta koko rakennus! Mutta kyllä se siitä sitten hetken seikkaillessa. 
Hotellihuoneeseen sai avaimet vasta kolmen jälkeen jolloin oli myös cosplay-kisa, joten alkuostokset tehtyämme menimme piknikkeilemään conialueelle olihan aikaakin vielä muutama tunti ennen kisaa.
Nuo milky matcha karkit on liian hyviä!!
Sasse osti laamalle alpakan, nimekseen se sai Edgar (❁´◡`❁)
Haikeaa cossaajien kyttäystä
Kisan jälkeen otimme Mankan kanssa hatkat hyläten Sassen kavereittensa pariin. Olin tsekannut reitit jo googlemapsilla aikasemmin mutta paikanpäällä tuntu vähän eriltä ja alkumatka olikin jonkinlaista haparoimista kunnes pääsimme Minna Canthin kadulle ja mitäs sieltä vastaan tulikaan!
Itse en Canthista paljoa tiennyt, mutta Mankka oli perehtynyt henkilöön paremmin ja kertoi tietämättömälle yhtä sun toista. Kävelimme asemalle kamojamme noutamaan ja siinä samalla vippaloimme puiston läpi missä näitä Canthin lausahduksia oli kiinni penkkien selkänojissa.

Hotellihuoneemme oli varsin mukava ja ihan perus, siellä oli amme josta Mankka etenkin innostui suuresti!! 
Hotelli fiilistelyä siis~

Palasimme pian pienen kunnostautumisen jälkeen takaisin conialueelle jossa paikat olivat jo vähän tyhjenemässä päivän tullessa kohti loppuaan mutta jäimme piknikkeilemään alueelle.
Muutama kuva loppupäivältä kas näin!
siirious bisnes
hyi pizzaa



Kylpemisen jälkeen lähdettiin seikkailemaan öisiä hotellin käytäviä ja otettiin paljon kuvia mutta ne löytynee kertakäyttökameroiden uumenista, jäämme siis odottelemaan.

 Viimoisia peilikuvia hotellilta ennenko laitettii kamppeet kasaa ja läksittiin.
Oli muuten samperin hyvä aamupala tuol ko aijemmin yöpyny pienemmissä paikoissa joissa aamupalalta löytyy ehkä leipää ja keitettyjä kananmunia!! Söin liikaa mutta hyvä niin.
Sellaista oli siellä, ehkä olen tunkenut nyt tarpeeksi kuvia yhteen postaukseen!

Vielä kuva kaikesta mitä käteen jäi matkalta ja heissulivei ystävät hyvät!

•janjan•

lauantai 3. elokuuta 2013

Kuopio seikkailuja 13.-14.7. osa 1/2

Terppa vaan, aina ajoissa kuten kuuluukin.
Kesällä kumma voima vetää kaikki inspiraatio kaikesta veks.

Animeconin vuoksi tuli Kuopiossa käytyä kaverini Mankan kanssa! Varsin mukava ja helppokulkuinen kaupunki pakko myöntää. Kuvia tuli otettua paljon, niin conissa kuin sen ulkopuolella järkkärin ja kertakäyttökameroiden voimin joista Mankka taisikin innostua odotettua enemmän kuin itse projektin aloittaja haha ihanaa! Niistä kuvista omaa postausta jahka kuvia saan, omani jo teetin :,).

Omistetaanpa tämä postaus cossaajille kerta rohkenin tänävuonna kuvia kyselemään! Harmittaa kyllä nyt kun jälkikäteen tuli huomasin kaikkia hienoja cossaajia kivoista sarjoista argh, olisin paikanpäällä halunnut nähdä!!

Attack on Titan 

Pasila

Adventure Time
Panty & Stocking with Garterbelt

Magi: The Labyrinth of Magic
APH
Toinen Mikasa cossaaja!
Lisää Adventure Timeä

Ja muutama Doctor Who cossi!
~*~*~
Ohjelmaa emme paljon seuranneet, tarkoitus oli mutta meni joko päällekkäin tai sitten myöhästyimme ahem ahem orz.
Cossikisassa ja esityskisassa kuitenkin tämän näköistä poppoota 
Aloittelijat
Kokeneemmat
Esityskisan osanottajat
~*~*~

Ensikerralla conin ulkopuoleista maailmaa ja hotelliseikkailuja!
Adios!
Elämän pilaajat

•janjan•

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Juhannus

Jussi oli ja meni, nyt jakamaan kuvia köyhästä piknikistämme ja nallikari seikkailuista :,))).

 

 
***
Oli meillä pienimuotoiset lettukestitkin!!
 homnom


Lisäksi minulla on menossa kkk-projekti eli ostin kasan kertakäyttökameroita joita käyttelen milloin tilaisuus tulee, jussina käytössä oli yksi kamera, varsin halpa yksilö jolla sai ihan ok kuvia!
Kuvia muutamista kuvista tälleen fiksusti:

Siinäpä semmosta, heissulivei ystävät hyvät!

•janjan•

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Vappuisaa miitteilyä

Helei helei täällä taas!
Tälläkertaa kuvia vapun jälkeisenä viikonloppuna pidetystä miitingistä! Kuvia saatiin odotella jokunen tovi mutta mikäs siinä, ne on hienoja. Niistä kiitos Rosalialle!!

Yltä löytyy:
Mekko: Baby, the Stars Shine Bright
Paita: Mick's
Kengät: Cittari
Laukku: Glitter
Asusteet: Lindex/Seppälä/H&M


 ・*☆*・




・*☆*・
Bonus kuva:
:,Dd

Oli menoa ja meininkiä, laama kiittelee ja poistuu takavasemmalle!
Adios!!

•janjan•

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Kotia kohti

Aloha vain ystävät hyvät!
Noin viikko sitten kämppäni remppa pääsi valmistumaan ja sain perjantaina raahattua kaikki kamani takaisin, nyt vain sisustamaan uusiksi ehkä saan tälläkertaa jopa verhotki ikkunoille :,D.
Tältäpä kämppäni siis näytti Joulukuun toisena päivänä jolloin heipat sille jätin
Ja mitäs miuta odottikaan kun melkein neljän kuukauden odotelun jälkeen avasi oven
AHHhhhh ette usko kuinka paljon rakastankaan uutta lattiaani!!<3
Hyvästi muovimatto, ei tule ikävä ehei ei laisinkaan!
Lisäksi seinät maalattiin kokonaan valkoisiksi. Vessaki meni aivan uusiksi ja siel on nyt lattialämmitys :>>
Tällä hetkellä kämpässä näyttää vähän tältä. Kunhan ehdin ja varaa on niin hommailen uuden sängyn, kokovartalopeilin, ruokapöydän, seinille hyllyjä ja kattovalaisimet ni pääsen kunnolla esittelemääki hehe. Kaikki on viel niin kesken kun odottelin yli vuoden juuri tätä remppaa ja nyt se on viimein ohi! 

Lisäksi olin työhaastattelussa tässä vasta ja se varsin hyvin menikin, saatan jopa saahakkin paikan!

Siinäpä kaikki tältä erää, kuulemisiin!!

•janjan•

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Täällä taas!

Heipparallaa!!
Viime postauksesta onkin ehtinyt kulua jo tovi ja meinasin jo laittaa lapun luukulle mutta EHEI! Jatkanpas vielä sittenkin :>. Elelin hiukan ahdsitavia ja hiljaisia aikoja mutta kenties auringosta johtuen olen saanut taas inspistä ja uutta puhtia bloggailuun! Hahaha...

Viikonloppuna päätimme toteuttaa Mankan kanssa aikaisemmin suunnittelemamme yöisen pulkkareissun torin rannalla olevaan pieneen mäkeen! Oli aika jännää ja pari venäläisturstia tuli pyytelemään liukuria lainaan puhuivat enkkua sen verran että sanoivat one :DD. Huomasimme myöhemmin että siellä oli kyl saavillinen liukureita syrjässä.... Sitten piipahdimme thaikkulaiseen syömään jonka jälkee jatkoimme viilenneessä yössä kohti Mankan kotia sumuisia siltoja pitkin, oli pelottavaa!
Viime viikonloppuna tuli myöskin samaisena päivänä miittailtua mukavassa seurassa kahvila Antellin uudistuneissa tiloissa. Päivä oli erittäin mukava ja sää suosi meitä jeps! Kahviloinnin jälkeen jatkoimme selailemaan vaatteita ja tämän jälkeen menimme pieneksi huvenneen porukan kanssa mäkkäriin jossa myyjä vähän kehui kampaustani ah.

Asukuvaa ja yltä löytyy mm. Bodylinen hame ja KappAhl:n paita
Kuvista kiitos Sallalle!!

Tuona samaisena viikkona siskoni piipahti lomailemassa luonani, tai no äitin luona, olen punkannut täällä viimeiset neljä kuukautta oman kämppäni ollessa rempan alaisena mutta piakoin luulisin saavani sen takaisin!
Minulla oli kuitenkin haastattelu Wankkurin-pajalle jonne en tullut suuren hakiamäärän takia valituksi mutta tulipahan yritettyä! Sinä aamupäivällä piipahdettiin Mankan ja Taanan kanssa Katu Kahvilassa aamupalalla, mukava paikka pieni mutta viihtyisä eikä hirveän kalliskaan :,D. Otettii mankan kanssa mustikka smoothiet jokka oli tosi jees!

Haastattelun jälkeen piipahdimme tässä vastikään avatussa Yuki Sushissa josta suurena sushin ystävänä pidin kovasti tottakai~
Homnom.

Siinäpä kuulumisia viimeviikolta, näkemisiin!

•janjan•