maanantai 19. joulukuuta 2011

Mestari Mahtilaaman seikkailut osa1

Hip hei! En olekkaan kuollut :D!
Pahoittelen hidasta päivittelyä... Joulukuu on kovin kiireistä aikaa, kai ymmärrätte?

Mutta asiaan! Tässä viime viikonloppuna käväisin miittailemassa Pannukakkutalolla mukavassa seurassa, muutama kuva sieltä :>.

 
(kuvasta kiitos Sinuski :>)
Sydänlappu jutskailua.
Sitä missä kirjoitetaan mukavia juttuja toisista, hah. Miksi sitä kutsutaan :>?
Otsikkoni juontaa juurensa juuri kyseiseen lappuiluun, sillä lappuuni oli kirjoitettu mm. mahti laama ja laama mestari.

Ruokaaaaa!
 
Omena-Kaneli-Jäätelö with kermavaahto. Oijoijoi, pannari on aina yhtähyvää.


Asu kuvaa!
 Hame on Babyn, liivi on tuliainen ja kaik muu on sielt sun täält ja enimmäkseen kirppiksen antimista koottu.
Kyseessähän oli pikkujoulu miitti, teemana joulu joten koitin hakea asuun hiukan sellaista melankolista joulufiilistä inspiroituneena muutamasta joululaulusta, Sydämeeni joulun teen, Tonttu ja Sylvian joululaulu.
Omistain vähän köyhänpuoleisesti asusteita ja vaatekappaleita joten jäin ideastani aika kauas loppujenlopuksi, aijai.

Cinnamonhuskyn kanssa :>
Salakavalasti sniikkaili mukaan kuvaan, aijai. Osaan muuten vaan yhden posen näköjään.
ja oi varjo joka syöt silmäni.

Meillä oli pienimuotoinen lahjarinki johon olin osallistunut ja sain lahjani Ariisalta, paketti sisälsi tälläistä mukavata:
 Kaulakoru ja tuollainen nutturajutska, tykkäilen kovasti :D.
En olekkaan ennen tuommoista omistanut, pitää opetella käyttämään heh!

Miitti oli kaikinpuolin oikein mukava ja nautin muiden seurasta, lisäksi pieni photoshoottailu Kiikelinrannassa oli kivaa, vaikka valaistus oli mitä oli.
Niin ja vaikka korkoni katkesi loppuvaiheessa, oli hyvä päivä!

Tänään myös Enfant Terriblen toisen ringin lahja saapui luokseni, tarkoitukseni ei ollut avata pakettia, mutten osannut aavistaa ettei lahjaa oltu paketoitu joten...hups.
 Kovin ihastuttava peili sieltä kavalasti paljastui!
Kuka lienetkään oi salainen pukkini, kiitos oikein paljon!
Hämmentävää oli ettei kirjeen postimerkkiä oltu leimattu, olisin halunnut leikkiä salapoliisia : <...
Osallistuin kahteen rinkiin, saapi nähhä milloin toisen pukkini lahja luukusta tupsahtaa, jäntskättää :>. Jäntskättää myös tykkäävätkö nämä kaksi henkilöä joille toimin salaisena pukkina hommaamistani lahjoista D:!

Epäloogisesti eiliseen!
 Kävin kahvilla Miian kanssa, ehkä maailman parhaimmassa ilmassa; räntäsateessa. Oli se ihana kävellä kaupunkiin oih voih! Siinä samalla jaettii vähän lahjoja ja sain mukavia viiksilaastareita! Oh yeah, i'm feeling good. Nyt voin vuorata käteni viiksin, koska noh.. kukkakauppa ja puukot + kömpelö laama..
Kiitos Miiuska♥!!

...

 Pienen pieni loppukevennys!
jos sitä kevennykseksi voisi sanoa.
Kuin kaksi marjaa!
...tai sitten ei.

Postailen lisää miittikuvia kunhan saan niitä muilta nätisti poimittua!


•janjan•

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti